Kuukausi: heinäkuu 2016

Joutsijärvi – Pitkäniemi

30.07.2016 Lauantai
>>Kuvagalleria<<
Olin alustavasti varautunut olemaan töissä koko viikonlopun, jos en kehäsihteerinä Porin KV:ssa, niin sitten järkkärinä NesteRallyssa tai Raumalla Mustan Pitsin yössä.. MUTTA, liikatarjonta aiheutti sen, että jätin kaikki mahdollisuudet välistä tällä kertaa ja päätin “vaan olla” – En saanut itseäni parempaa seuraa tarjolle, mutta onneksi nuo koirat on aina valmiita kuin pienet partiolaiset 😉

Kovin teki mieli lähteä yöksi laavulle, mutta perjantai-iltana poikkesin Hyvinkäällä pikipäin työmatkalla. Keikka vei koko illan ja olin kotona vasta puolilta öin, joten joku toinen kerta siis yöretkelle..

Lauantai-aamuna pakkasin repun, otin heelerpojan Körmyn matkaan ja suunnistin taas Joutsijärvelle parin kilsan päähän… Vielä autolla ajellessa oli hakusessa, että missäs sitä tällä kertaa käytäs… Kuin vaistonvaraisesti ajoin auton Kylmälahdentielle… Siellä vielä koiraa autosta ottaessa arvuuttelin suuntaan jos toiseen, mutta Körmy aktiivisesti tarjosi Pitkäniemen suuntaan niin sinnepä sitten 😉

Polku Pitkäniemeen

Reitti ei ole kovin pitkä ja vie vajaan puol tuntia Metsäopiston saunalta. Polku kulkee vehreän metsän läpi, mutta on paikoin kivikkoinen ja puiden juuristoa on paljon. Reitillä törmättiin vain kahteen nuoreen mieheen jotka olivat patikoimassa järven ympäri, mutta muuten saatiin olla ihan rauhassa.

Pitkäniemi – Joutsijärvi

Körmy kävin uimassa Pitkäniemessä 🙂 Ilma oli lämmiin ja puolipilvinen, hyttysiä oli yllättävän vähän – mutta Pitkäniemessä pörräsi pari ampiaista jotka kovin pyrki iholle.

Taustalla rauhoitettu Suuluoto-saari

Tällä kertaa olin ottanut HanWagin Tatra Wide Lady-vaelluskenkien sijasta Salomon X Ultra Mid GTX, joka ei kyllä tälle polulle ollut tarpeeksi jäykkäpohjainen… Kivikkoisella alustalla sai kulkea välillä kieli keskellä suuta, ettei vaan satuta nilkkojaan. Muuten nämä Salomonit on kyllä parhaimpia retkeilykenkiä, mitä mulla on 🙂 Jotenkin kyllä kaipaisin näiden kahden mallin väliin vielä yhtä kenkäparia eli asteen jäykempi kuin Salomon ja asteen kevyempi kuin HanWagit. Saa vinkata jos on jotain ehdottaa!!

Salomon X Ultra Mid GTX

Pitkäniemen laavu oli saanut sitten viime näkemän uuden katon – yleisesti voisin sanoa, että tämä paikka oli siisteytynyt sitten viime näkemän. Sotkuisen ympäristön vuoksi en ole täällä paljoa poikennut viime vuosin… Viimeisimmät käynnit tehtiin 01.10.2011 (Blogi: 10-2011) sekä 22.09.2013 (Blogi 09-2013) yhteislenkkinä Satakunnan Heelereiden kanssa, sittemmmin on siirrytty Tuurunkankaalle,joka on teknisesti haastavampi reitti vaijerivene ylityksineen- mutta siistimpi ympäristö.

Pitkäniemen laavu

Pitkäniemi Tukentekopaikka

Paluumatkalla päätin uskaltautua Metsäopiston rantasaunan laiturille nauttimaan evästä ja liottelemaan varpaitani, koskapa se oli tyhjillään. Nyt olisin toivonut, että olisin ottanut uikkarit mukaan, niin olisin voinut pulahtaa lämpimän päivän päälle uimaan 🙂 Naapurimökkien rannalla oli ihmisiä, joten ihan ilkosillaankaan en kehdannut alkaa pulikoimaan…
Körmy kävi uimassa hiekkaosuudelta, kun kahlailin siellä ja kovin sen teki mieli hypätä veteen ihan jopa laiturilta, mutta onneksi tuo vielä totteli kun komensin kurkottelemasta..

Laiturilla

Autinko porottaa

Niin pienestä on ihmisen ilot kiinni – yks’ kaunis päivä metsässä ja laiturilla <3

7-2016 Kulha – Joutsijärvi

23.07.2016 Kulha-Joutsijärvi

Trek-N-Paws

Retkipaikka: Upea Joutsijärven retkeilyalue Kullaalla

Lauantaipäivän avauksen tein Körmyn (Marmalade´s Lord Of Dreams) kera Joutsijärven maisemissa… Ajatuksena oli poiketa Hiivaniemessä ja jatkaa sitten Kulhan kautta Kakkurin suuntaan.

Aivan ensimmäiseksi jouduin ajamaan Kiikoisten ABCn kautta ja hakemaan hyttysmyrkkyä, sillä ilma oli todella kuuman kostean painostava ja kun yritin saada vaelluskenkiä jalkaani parkkipaikalla, niin ympärillä inisi mustanaan hyttysiä. Ei muuta kuin takasin autoon ja myrkyn noutoon…älä huido – ota Offia.
Olinkin jo unohtanut, miksi en niinkään pidä Suomessa patikoinnista kesällä… ennemmin suunnistelen alpeille tai pohjois-Norjaan 😉 Mielestäni ja itselleni sopivampia ajankohtia on syksy-talvi-kevät parasta aikaa Suomessa retkeilyyn 🙂

Hiivaniemi
Auto jäi Silokalliolle parkkiin ja suunnaksi otin Hiivaniemen. Täällä ollaankin käyty aikaisemminkin >> marraskuu – 2015..

Hiivaniemi on altis tuulelle ja tälläkin kertaa siellä kävi pieni tuulenvire, joka tässä säässä vastaavasti oli vain tervetullut. Hiivaniemesä oli nuoria retkeilemässä koirineen, joten jatkettiin matkaa Körmyn kanssa, koska meillä ei ollut vielä tauolle tarvetta.

26.12.2011 Tapaninpäivän myrsky

Tapaninpäivän 2011 myrskytuhot on jätetty metsään semmoisenaan, polun ja reitin päältä olevat puut on katkaistu ja siirretty syrjään – mutta muuten annetaan luonnon hoitaa osuutensa.

Körmy seuraili sivusta

Körmy seuraili kauempaa laavun suunnalta tulevaa puheensorinaa ja koiran vingahtelua.. Pikaisen juomatauon jälkeen otettiin suunta Kulhan laavulle.

Joutsijärvi

Kulhan laavu
Hiivaniemen ja Kulhan laavun väli on pitkälti pitkospuita pitkn kävelyä. Pari kivisempaa kohtaa polulta löytyy, mutta muutoin reitti on ihan kävelykelpoista jopa lapsiperheille.

Kulha

Kulhassa korkkasin alpeilta ostamani ja tuomani Adelholzener Lemon sport-juoman… Normaalisti en juo mitään limonaadeja tai mehuja, mutta tämä oli myös omalle makumieltymykselle sopivaa alpeilla ja sitä tulikin kotiinkin sieltä parin pullon verran – suosittelen maistamaan, jos mahdollisuus tulee 😉

Alpeilta – Joutsijärvelle Adelholzener

Videota otettiin Körmyn kera Kulhossa, mutta äänitekniikka petti – joka voi kyllä toisinaan olla vain parempi  😉

Kulhasta olikin hyvä palata kotiin saunaan – päiväretket ovat ihan riittäviä irtiottoja arjesta näin kiireisenä aikana <3

Kulha – Joutsijärvi – Kullaa

24h Alpin 2016

Trek-N-Paws

Lue myös >>  24h Alpin 2015 

24h Watzmann Alpin
>> KUVAGALLERIA <<
Tänä vuonna sain tosi kivan porukan kasaan Saksan Berctesgadenissa pidettävään 24h tapahtumaan. Itse lähdin Hemen kanssa kokeilemaan Watzmann extrem (3.230 m) ja samaan luokkaan ilmoittautui myös Auli, Elina ja Heikki. Watzmann alpin klassik (2.600 m) lähti ensikertalaisina kokeilemaan Marjo, Rami ja Ulla sekä viime vuonna korkeiden sykkeiden vuoksi keskeyttänyt Sannis.

24.06.2016 Perjantai
Juhannusaattoa vietettiin Kullaalla, kun Sannis tuli meille valmiiksi aamua varten ja toi Hemen tullessaan Tampereelta 🙂  Viimonen ehtoollinen ennen lähtöä kera ?#?vammalanretkeilijät? tiimin..

Jääkaapin tyhjennys ennen reissua

25.06.2016 Lauantai
Kuvagalleria>>25-26.06.2016
Aamulla hypättiin laivaan Turusta, ja illalla auton konepelti Tukholmasta kohden etelää… Saatiin kyytiin meidän ihanat Tampereelaiset liftarit välillä Jönkoping-Kööpenhamina…. Tai nämä piti pudottaa Malmööseen, mutta kuskin jarrujalka ei toiminu 😉 Toivottavasti tästä porukasta ei kauheita traumoja saaneet ja pääsivät jatkamaan matkaa hyvin eteenpäin 😛

Malmööseen matkalla – Köpikseen päätyivät..

26.06.2016 Sunnuntai
Kuvagalleria>> 25-26.06.2016
Yön yli ajettua saavuttiin hyvissä ajoin (n. klo 15) Burmesterhausiin ja Markella olikin jo täysi tohina päällä – vain hetkeä aiemmin oli Elina ja Auli saapunut pelipaikalle.
Illaksi kokoonnuttiin pikaisesti pop-up huoneeseen lasilliselle Marken kera ja siitä sitten nukkumaan matkarasitukset pois.

Lasilliset pop-upissa

27.06.2016 Maanantai
Kuvagalleria>> 27.06.2016
Maanantaina piti vain pikaisesti poiketa aamulla shoppailemassa ja sitten tehdä Jennerin valloitus… kaikki ei aina mene suunnistelmien mukaan ja päädyimme Jennerille heti aamutuimaan täysin ilman valmistautumista… Syötiin ylhäällä hyvin ja valloitettiin Jenner (1874m) ilman suurempia ponnisteluja, käytiin pikaisesti Königsseessä kahvilla ja palattiin takaisin Berchtesgadenin keskustaan.

Illalla treffattiin vielä lasillisen verran Heikki pop-up huoneessa ja suunniteltiin seeuraavan päivän harjoitusvaellusta. Marjo ja Ulla saapuivat vasta myöhään illalla Burmesterhausiin.

28.06.2016 Tiistai
Kuvagalleria>> 28.06.2016
Harjoitusvaelluksen piti olla n 6 tuntia kevyt “sisäänajo”, mutta se muuttuikin sattumien summana 35 km, korkein kohta 1969 m ja nousua tuli noin 1800 m. ja tunteja tuli 12… Tällä päiväreitillä pääsi myös “*scramblingin” makuun ensimmäistä kertaa vuosiin! Aivan mahtava päivä ja teknisesti haastava maasto- tykkäsin!


*”Scramble” merkitsee lähinnä jyrkän vaellusreitin ja kiipeilyreitin välimuotoa; välillä pitää kiivetä louhikkoa tai kalliota pitkin käsiä ja jalkoja käyttäen, mutta suurin osa reitistä on jyrkällä pinnalla vaeltamista. Irtokiveä on reitillä paljon, eikä polkua välttämättä ole aina nähtävissä.

Luulot pois ekakertalaisilta- reitti 😉

29.06.2016 Keskiviikko
Kuvagalleria>> 29.06.2016

Tällä kertaa aamulla komennonjakohuoneessa (=lue varustehuoneessa @burmesterhaus) suomalaisten ryhmänjohtaja Heikki Piuhola jakeli reittejä toivomusten mukaan.

24h klassik-luokkaan lähtevät enskertalaiset lähtivät Heikin johdolla muutaman tunnin kierrokselle.

Extreme-porukka jakautui tahoilleen eli Auli ja Elina otti kohteekseen Kotkanpesän (Kehlsteinhaus). Me ollaan se jo Henri kanssa nähty, niin Heikki vetäisi hihasta meille “villin kortin” ns. palauttavaksi treeniksi…Nousua (1408m) ohjeen mukaan 4h45min (vedettiin se 3,5h) ja alastulo 1h45min…. ja kyllähän siinä reidet ja pohkeet vetreytyikin kuten videosta näkyy – nämä on niitä “Heikin Helppoja” 😉

Video >>  https://youtu.be/-vorhyQr1KI

3. harjoitusvaelluspäivä

30.06.2016 Torstai
Kuvagalleria>> 30.06.2016
4.pvä eli palauttavana treeninä 470m tiuhee nousu vuoristonavetalle, josta olisi saanut ostaa juustoa jos se olisi ollut auki…
Alas lähtiessä saatiin vettä niskaan, joten sadevarustus tuli testattua samalla – hyvin toimi!
Ulla ja Marjo olivat poikenneet St.Bartholomassa Eiskapelissa ??

01.07.2016 Perjantai
Kuvagalleria>> 01.07.2016
Perjantai-aamu aloteltiin kehonhuollolla ja se tuli todella tarpeeseen. Tennispallot saivat aivan uuden merkityksen lähes kaikille 😉
Video >>    https://youtu.be/GqyzMXvBYUY

Pilates/venyttely

… ja sen jälkeen suunnisteltiin Itävallan puolelle Salzburgiin shoppailemaan.

Salzburg – Itävalta

Illalla olikin ohjelmassa ilmottautuminen ja reppujen pakkaaminen koitosta varten.
Video >>   https://youtu.be/hnwbH4HhwVw

Yhteisillallista tehtiin itse majapaikassa ja tunnelma oli odottavan jännittynyt.
Tästä se lähte…

Ilmoittautuminen ja illallinen

Extrem oli tänä vuonna poikkeuksellisesti hieman pidempi, kuin alustavissa tiedoissa oli mainittu – viime vuotisen 63km sijaan matkaa kertyikin 70,5km – samoin viime vuotisen 53km sijaan myös Alpin klassik luokkaan oli lisätty muutama kilometri ja se olikin 60km pituudeltaan nyt. Jäimme miettimään, että oliko tämä nyt se viime vuotisesta palautteestamme johtuvaa, sillä suomalaiset moittivat edellisvuonna liika tauoista ;P

Watzmann Extrem

02-03.07.2016 Watzmann 24h 

24h Alpin:
Tänä vuonna 24h Alpin vaati yllättävän monta keskeyttäjää, johtuen sääolosuhteista.
Lauantai-aamuna klo 9 lähtö aikana pientä tihkusadetta, joka päättyi juuri ennen lähtöä. Aurinko saatteli sekä Extreme-porukan että Alpin klassik-joukon Watzmannhausille (1930m) saakka. Siellä ryhmien tiet erkanivat ja Extrem-joukko suuntasi ylöspäin Hocheck (2651m) ja Alpin klassik suunnisti alaspäin ja reittiä eteenpäin.

Sääolot muuttuivat todella nopeasti ja Watzmann peittyi sadepilviin, näkyvyys heikkeni todella surkeaksi.

Yllättävän moni ei ollut varautunut lämpimään ilmantilaan ja kaatosateeseen, joka varsinki sadevarustuksella kasteli itsensä sekä sisältä että ulkoa. Kolmannella etapilla hieman ennen puoltaväliä oli jo 3-osa sekä Alpin klassikilla, että Extremellä keskeyttänyt.Jälkeenpäin harmittelin, etten ollut klassik-luokassa ensikertalaisten tukena ja neuvomassa varusteiden kanssa – Teknisillä varusteilla ei tee juurikaan mitään, jos niiden käyttö ei ole hanskassa tilanteen ja sään mukaisesti.

Gore-kengät ei pidä vettä, jos lahje uittaa vettä sisään, sadesäärystimet lahkeiden alla auttaa kummasti asiaa. Sadesäärystimet toimivat  myös shortsien kanssa. Hengittämätön sadeasu yli +20 asteen lämmössä aiheuttaa vain sisäistä hikoamista, josta syystä monet sadevarustuksella olivat sekä sisältä että ulko läpimärkiä… Varmasti suomalaisten klassik-porukka olisi päässyt loppuun, kun joku kokeneempi olisi ollut perään katsomassa ja tsemppaamassa uskoa… Noh, ensivuonna sitten uusiksi 🙂 Positiivisesti ajateltuna kaikki keskeyttäneet suomalaiset eivät hiipuneet Watzmannin nousussa, vaan jokainen pääsi Watzmannhausille saakka! Eli rankin urakka tuli suoritettua, loppuhan oli vain taistelua itseään, sadetta ja väsymistä vastaan 😉

Extreme:
Jaana Hyttinen (suoritettu)
Henri Hämäläinen (suoritettu)
Auli Kinnunen (suoritettu)
Heikki Piuhola (suoritettu)
Elina Jaaskelainen
Pauliina Piuhola
Petriina Piuhola
+ Aurelia

Klassik:
Sanna-Maija Hahto
Marjo Äijälä
Ulla Paajanen-Sainio
Rami Mäkipää

Tänä vuonna kaikesta ennakko tiedosta poiketen Extrem oli 24tuntia / 70,5km / 3230m nousua…
Nousut olivat itselle hitaita rasitusastmasta johtuen, mutta tasasilla hyvin oltiin extreme porukan etunenässä 😉

Video: https://youtu.be/040HIXh6iq0

24h

04.07.2016 Maanantai – 05.07.2016 tiistai
Aamulla aikaiseen pakkailtiin auto ja suunnisteltiin tiistai aamuksi laivaan Tukholmasta – Turkuun.
Illalla oltiinkin jo hyvissä ajoin kotona ja päästiin saunan lämmitykseen 🙂

Kiitos Hanskille kotivahtina olosta ja tuholauman hoidosta 😉

Ensivuoden porukka on jo kasaantumaan päin – ja vielä mahtuu mukaan jos kiinnostusta riittää kokeilla “äärirajojaan” !!  Rohkeasti vain yhteyttä ottamaan tännepäin, seura kelpaa aina – tule yksin tai kaverin kanssa!

Kuvagalleria >> Hiking-N-Trekking

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén