Kuukausi: syyskuu 2017

9-2017 Kulhan Laavu – Joutsijärvi

Retkipaikka Joutsijärvi
Aina kun vain mahdollista, pyrin käymään kotini vieressä reppuretkeilemässä pidempiä ja lyhyempiä matkoja Joutsijärvellä.

23.09.2017 Lauantai
Jälleen aamulla pakattiin tuttuun tapaan kahvit ja retkieväät makkaroineen, ja suunnisteltiin aamukahville järvenrantaan, tällä kertaa Kulhan Laavulle.

09-2017 Berctesgaden Saksa

08-11.09.2017 Berchtesgaden Saksa
Tämän vuoden ruska-aikaa en päässyt viettämään Berchtesgadeniin tuttuun tapaan, johtuen lokakuun Nepalin matkasta – joten jo kesällä sain houkuteltua ystäväpariskunnan ens’kertalaisina matkaan ajatuksella koirien kera ja vietettäisiin ns. 25vuotishääpäiviä…Tälläkertaa siis matkassa olivat koirat. Aluperin itselläni piti olla vain heeleruros Vääpeli Körmy, mutta viimehetken hoitopaikka ongelmien vuoksi myös australiankarjakoiran 6kk ikäinen urospentu Roisto lähti mukaan. Juha ja Satu ottivat mukaansa heeleruroksen Nestorin.

06.09.2017 Keskiviikko
Totuttuun tapaan iltalaivaan, ja laivassa oli otettu kaksi lemmikkihyttiä. Hiema noli sovittelemista ruokailujen kanssa, kun en halunnut jättää koiria vahtimatta hyttiin. Loppujen lopuksi kaikki sai käytyä syömässä ja yöpuulle päästiin ajoissa.

07.09.2017 Torstai
Aamiainen Kungens Kurvan Scandic hotellissa ja matka jatkui kohti etelää. Jönkopingissä pysähdyttiin shoppailemaan ja Zoo Arkenissa sai Mustin ja Mirrin pisteitä ostaessani Roistolle sadetakkia 😉 Illalla myöhään löydettiin yöpaikka läheltä Nurnbergia.

08.09.2017 Perjantai
Heti puolilta päivin oltiin Haus Munchenissa ja emäntä oli jättänyt meille huoneenavaimen lähtiessään itse asioille. Pikaisesti vaihdettiin vaatteet ja suunnisteltiin Königsseelle ajatuksena käydä lautalla St.Bartholomessa ja ehkäpä myös syödä siellä.
Sää oli mitä mahtavin +25 astetta 🙂 Illalla suunnisteltiin vielä Berchtesgadenin keskustaan syömään kreikkalaiseen ravintolaan ja samalla nähtiin upeita autoja, joita oli esillä siellä.

09.09.2017 Lauantai
Aamiaisen jälkeen suunnattiin Untersbergille, jonne noustiin kaapelihissillä. Sieltä suunnisteltiin alaspäin kävellen ja kyllä rappusosuudet olivatkin Roiston kanssa haasteelliset, sillä tällä pennulla painoa oli jo 20kg ja ´jouduin sen jyrkimmässä kohdassa ottamaan kainalooni. Heelerpojat tulivat kuin vanhat tekijät!
Hyvin myös ens’ kertalaiset Satu ja Juha selviytyivät reitistä ja Toni Lentz hyttelle päästyä olikin oluet ansaittu 😉 Sää oli upea aurinkoinen ja päivä oli onnistunut.

10.09.2017 Sunnuntai
Aamu oli sateinen ja sumuinen ja tällä kertaa suunnisteltiin alkajaisinksi Almbachklamm reitille, joka on aina yhtä vaikuttava <3

Tästä jatkettiin Kehlsteinhausiin, jonne noustiin bussilla ja myös tällä kertaa tultiin alas bussilla, sillä sää oli kovin sateinen.

Tästä olikin hyvä jatkaa vielä Hinterseen kierrokselle, niin koiratkin saivat jaloitella 😉

Ja eihän taida olla Berchtesgadenin reissua ilman Burmesterhausia, joten toki vierailimme myös siellä moikkaamassa Markea ja Heikkiä 😉 Tällä kertaa majoituksemme oli toisaalla, sillä Burmesterhausiin ei voi majoittautua koirien kera.

Ilta kuluikin sitten pohtien syntyjä syviä ja käytiin vielä kiipeämässä majatalomme nurkalla olevalla näköalapaikalla..

11.09.2017 Maanantai
Pikaloma alpeilla oli ohi ja aamuauringossa kylpevä Watzmann saatteli meidät kotimatkalle. Toivottavasti saatiin taas muutama uusi ihminen potemaan kaukokaipuuta alpeille 😉
~Until we meet again ~ Grüß Gott

 

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén