22-28.12.2017 Saariselkä – Kiilopää

Tiukan vuoden päätteeksi olin varannut joululoman Suomen Ladun Kiilopäältä. Tällä kertaa varasin jo juhannuksena mökin ja otimme koirat mukaan.

Toisaalta oli rentouttavaa jättää kaikki “jouluhömpötykset” taakseen ja suunnistaa kohti pohjoista. Mietin, että siellä saattaisi olla ruuhkaa näin joulusesongissa, mutta erehdyin. Kiilopäällä oli todella rauhallista ja rentouttavaa, vaikka siellä paljon porukkaa olikin – tunnelma oli hyvin “jouluinen”.

Olin sairastunut juuri ennen reissua, joten suunnittelemani aktiiviloma pohjoisessa vaihtui leppoisaan joulunviettoon joka ei varmastikaan työntäyteisen vuoden päätteeksi ollut pahasta ollenkaan.

Pakkaset paukkuivat kokoviikon lähellä -30c pakkasissa. Iltaisin käytiin ihastelemassa auringonlaskua ja revontulia Kaunispäällä. Kotiin lähtöä edeltävänä päivänä (27.12) sää lauhtui kovin, ja näkyvyys oli todella heikko. Tuo päivä pyhitettiin moottorikelkkailulle ja samalla poikettiin Sateenkaarenpäässä, joka virallisesti aukeaa vasta helmikuussa turisteille – mutta kyllä isännällä juttua riitti  meille näin sesongin ulkopuolellakin 😉