Eesti Vihula

Vihula Manour Country Club & Spa

18-20.10.2019 Rakvere – Eesti

Lokakuisen Rakveren viikonlopun reissun majoitusvaihtoehtona oli itselle ensikertaa Lahemaan kansallispuiston vieressä sijaitseva Vihulan Kartano. Pitkällisen epäuskoisen matkan jälkeen “keskellä ei mitään” edessä viimein oli tuulimylly ja kartanoon johtava lehmuskuja.

Vastaanotto oli todella palvelualtis ja informaattinen, huoneen hintaan sisältyi kylpylän käyttö. Koiran hinta oli 30e/yö, joka mielestäni taso huomioiden oli kohtuullinen.

Check-in jälkeen lähdin kiertämään henkilökunnan suosittelemaa 3km alueen kiertävää luontopolkua, joka oli heidän mukaan “hyvin viitoitettu ja selkeä” – Ehkä paikallisille, mutta itse luovutin jo kilometrin jälkeen sillä pelkäsin pimeyden laskeutuvan ennen kuin pääsisin kartanolle takaisin.  Seuraavana päivänä kiersin luontopolun valoisaan aikaan ja se kulki vaihtelevassa maastossa alueen ympäri. Ruska oli kaunista aikaa kartanolla.

Illallispöytä on suositeltu varattavaksi etukäteen. Itse illallinen oli miellyttävä kokemus. Pianisti soitti koko illallisen ajan salissa ja menuu sisälsi todella mielenkiintoisia riista vaihtoehtoja, itse kokeilin alkupalana Suolattua ankanfileetä-punajuurihummusta, unikoita, perunaa ja yrtti-aioli-kastiketta, pääruokana Vakumoitua karhunlihaconfitia valkosipulin, härkäpapujen ja paahdettujen sienten kera ja jälkiruokana Perunoita ja suklaata seesami-suklaamuhennoksen ja marjojen kera. Peruna sekä alku- että jälkiruoka annoksessa oli ohuen ohutta perunasipsiä – todella herkullista!

Aamiainen oli runsas ja maittava. Siihen kannatti varata aikaa, kuten henkilökuhnta suosittelikin.

Tämä jäi mieleen ja tänne pitää tulla uudelleen ja silloin otan ehdottomasti  järkkärikameran mukaani! Oheiset kuvat iPhone..

Visit Estonia : Vihula Kartano

Annin Uunissa: Vihulan Kartano – herkkuja ja maalaisromantiikkaa

 

 

 

Booking.com: Vihula Manor Country Club & Spa on Viron pohjoisosassa sijaitseva salattu aarre, joka sijaitsee keskellä koskematonta Lahemaan kansallispuistoa, lähellä Itämeren rantaa. 
Tämä elegantti, suojaisa kartano on peräisin 1500-luvulta ja tarjoaa täydellisen lomapaikan syrjässä kaupunkielämän vilinästä ja erittäin viihtyisän majapaikan.
Vihulan kartano koostuu 2 päärakennuksesta, 25 muusta historiallisesta rakennuksesta sekä lähes 50 hehtaarista hurmaavaa maaseutua.
Hotelli tarjoaa ylellistä ja romanttista tunnelmaa erilaisissa historiallisissa kartanorakennuksissa, joissa kaikissa on omaa vertaansa vailla olevaa charmia. Musta kartano on vanhin kaikista kartanorakennuksista ja tarjoaa erinomaiset näkymät kartanokokonaisuuteen ja joelle. Lähistöllä ovat puusta tehty, romanttinen Kyyhkystalo ja vanha Pesulatalo, joka sijaitsee kauniilla paikalla suoraan myllylammen rannalla. Rakennuksiin kuuluu myös Latotalo ja Vaunutalo, jotka sijaitsevat kartanon puistossa ja joista on näköala vanhaan omenatarhaan puiston toisella puolella.
Vihulan kartano sijaitsee kuvauksellisessa Lahemaan kansallispuistossa vain 90 km:n päässä Tallinnasta ja alle tunnin ajomatkan päässä Tallinnan lentoasemalta.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.