19.08.2017 Kesäyön Marssi Jyväskylä
Olin ilmoittautunut kesäyön marssille Jyväskylään matkana 42km, ja tällä kertaa kaveriksi oli lupautunut Rami sekä tottakai olin ilmoittanut taasen koirankin.
18.08.2017 Perjantai
Työpäivän päälle auton nokka kohden Jyväskylää, sillä olin vsarannut Hotelli Albasta huoneen. Hotelli oli edullinen ja sijaitsi suoraan reitillä eli vaatteiden vaihto yms kävisi käden käänteessä tarvittaessa.
Koira yritti jo ennakkoon käyttää oman energiageelinsä, mutta urheiluteipillä sekin tuubi tuli pelastettua 😉
19.08.2017 Lauantai
Sää oli pilvinen, ja olin varautunut kaatosateeseen tälläkertaa. Vettä saatiinkin heti alkujumpassa niskaan, mutta sade lakkasi lähes heti kun liikkeelle lähdettiin.
Reitti oli todella ankea pitkällä matkalla, sillä se kierti 3 kertaa Jyväsjärven. Asfalttipohja ei todellakaan ollut herkkua polvelleni, ja se alkoikin kerätä nestettä jo toisella kierroksella.
Ramilla taas kävely ei meinannut lähteä liikkeelle ollenkaan, ja hopuutin sitä ahkeraan toisella kierrokseella – sillä minä koiruuden kera olisin ollut valmis reippaampaan vauhtiin. Viimein Ramikin sai kakkosvaihteen päälle ja viimeinen kierros menikin jo kiitettävää vauhtia. Siltikin jäätin hieman tavoitteestani, sillä 42km kuljettiin loppujen lopuksi aikaan 9,5tuntia.
Koskapa tällä kertaa reitille lähdettiin jo klo 16, niin hyvissä ajoin oltiin illalla sängyssä ja pääsi nukkumaan kunnon yöunet 😉 Päivän päälle hevoslinimenttiä jalkoihin ja “pintelit” päälle, kyllä hevosihmiset tietää miten jalat pidetään kunnossa myös asfalttimaratonin päälle… Järjestäjät lupasivat, ettei ens’vuonna marssita Jyväsjärven ympärillä 😛
20.08.2017 Sunnuntai
Ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen suunnisteltiin takaisin kotia kohti.